Story time! / vol. 8

Elikkä tänään sain lyhyemmän luvun aiemmin blogissani kirjoittamaani tarinaa!

Lisäksi perus kuulumiset: Ei mitään. Perjantaita odotan innolla! Pikku pirskeet kavereiden kesken ja seuraava viikko meneekin ilman porukoita kotona, Turkkiin lähtevät.

Edellisellä viikolla oli tosiaan TFN (Tube family night) Jossa näin monia vlogaaja frendejä sekä näitä uusia tuttavuuksia! Alla muutama kuva, ja sen jälkeen novellin pariin!

 Jussibitch & Verabitch

 Ihanainen Papananaama aka Sini

 Sipuli vihreäkorva kaveri♥

 Lisää Jussia ja meikää!

Koko illan ehkä eeppisin kuva. Jussit ovat pahasta toisinaan.

Ja novellia!

Part 2. Red Mirror

Hätäisenä nousin istumaan kun kuulin kiljuntaa joka repi uneni kahtia. Nousin äkkiä seisomaan ja juoksin vessaan, josta kuulin kimeää kiljuntaa. Kiskaisin oven auki paniikissa.

- Miksi sä kiljut, ootko sä kunnossa? Parkaisin ahdistuneesti ja koitin samalla hieroa silmiäni jotta näkisin jotakin. Delfiini kääntyi hitaasti minuun päin ja näytti itkuiselta. Silti en nähnyt pientäkään epäkohtaa tai väkivallan merkkiä.

- Poltin hiukseni, tuo mumisi hiljaa. Tuijotin shokissa toista, suu auki ja silmät suurina, kunnes räjähdin nauruun.

- Voi helvetti mä luulin että joku murhaa sua täällä, naurahdin ja säädin kiharrinta hiljemmalle, millä delfiini leikki. Hän hymyili nolosti.

Palasin keittiöön keittääkseni teetä, mutta minun ilokseni vedenkeitin oli jo täynnä kuumaa vettä. Hymyilin. Ei Delfiinin ottaminen voi olla huono juttu, tyttöhän on kuin enkeli. Hän huolehti minusta kuin olisin sisko, tai paras ystävä. Kaiken lisäksi olen tuntenut hänet pari päivää. Läheisriippuvaisena minua oli alkanut pelottamaan, että Delfiini lähtisi pois. Pitkästä aikaa joku oikeasti välitti minusta, se tuntui typerältä ja jossain mielessä hieman ahdistavalta. En ymmärrä. Olin tuijottanut vedenkeitintä jo pidemmän aikaa teekuppi kädessä, kunnes kylmä kosketus nappasi kupin kädestäni ja pääsin ulos ajatusteni vallasta. Katselin hetken kättäni, jossa hetki sitten oli vielä tyhjä valkea kuppi. Käänsin päätäni ja siinä brunette tyttö viskasi teepussin kuppiin ja vedet perään, ja ojensi sitä takaisin minulle.

- Musta alkaa tuntua, että olen joku kokopäiväis hoitaja, tai sellainen, tiedätkö? Oot hieman omituinen, mutta eipä se mua haittaa, kai mäkin olen? hän naurahti samalla kun otin kupin vastaan ja tiputin teen sekaan pari lusikallista sokeria ja kurotin maitoon.

- No, mä olen. En ole tottunut muihin ihmisiin jotka olisivat mun kanssa samassa taloudessa, sanoin käheästi  ja kävelin ikkunalaudalle, asettaen teekuppini pöydälle ja avaten ikkunan samalla kun kaivoin tupakkaa askista ja sytytintä taskustani. Delfiini seuraili tekemisiäni uteliaana ja yskäisi kovaan ääneen. Käännyin katsomaan häntä samalla kun päästin savun valumaan huuliltani ilmaan.

- Niin siis. Sullahan on kiitettävästi ystäviä? Olettaisin? Hän kysyi seuraavaksi katsoen minua kysyvän uteliaana. Pudistin päätäni ja suljin silmäni samalla kun nojasin ikkunasta hieman ulos. Aurinko lämmitti kalpeita kasvojani ja viileähkö tuuli pyyhki samalla hiuksiani kasvoilleni savun lävitse.

- Ei, vastasin tympeästi. Tästä aiheesta en pitänyt. Kiitettävän misantropinen minä, en halunnut paljastaa Delfiinille sitä, etten ole mitenkään erityisen suosittu ja sosiaalinen. Tyttöhän voisi luulla etten pidä hänestäkään? En tiedä edes itse pidänkö hänestä, mutta toisaalta, en minä häntä inhoakaan, miten voisin? Hän on jo nyt tehnyt paljon eteeni. Delfiini oli aloittamassa uutta lausetta, mutta avasin suuni juuri ennen häntä.

- Näytä sitä kylkeäsi, mitä se äijä hakkasi, katon ettei siihen jäänyt mitään sen kummempaa, totesin ja Delfiini sulki suunsa ja nosti hieman paitaansa. Kumarruin tupakka huulessa katselemaan tytön kylkeä, missä oli selkeät liilan kellertävät jäljet. Kosketin varoen kohtia, katsoen samalla Delfiinin reaktiota.

- Ei siinä ainakaan murtumia ole, totesin ja vetäydyin takaisin ikkunalle. Kai minua hieman ahdisti se, etten ollut yksin. Toisaalta se oli mukavaa vaihtelua. En osaa sanoa mitä tunnen tai mitä haluaisin jatkossa. En halua, että hän lähtee, mutten halua että joka on jatkuvasti kanssani.

- Joo, tiedän. Katselin sitä aamulla, eikä se ole pahasti edes kipeä, pientä jomotusta vain, Delfiini sanoi hiljaa ja nyökkäsin kevyesti, saaden jälleen vaaleanpunaisia hiuksia naamalleni kutittamaan.

Yllättäen päivämme kului niin, että makasimme lattialla viina pullot kourassa tupakat sauhuten.

- Mä teen susta pahan lapsen, naurahdin ja käännyin kyljelleni katsomaan suuri silmäistä tyttöä, joka naureskeli itsekseen, saaden minutkin nauramaan. Hän nyökkäsi parikertaa ja otti huikan pullostaan. Pian hän nousi istumaan ja huitoi sormellaan ilmaan, kuin olisi saanut jonkun idean. Aloin kikattamaan typerästi toisen eleestä.

- Niin? kähin nauruni keskeltä, saaden samalla savua silmääni. Delfiini purskahti jälleen humaltuneeseen, heleään nauruunsa ja naksautti niskansa.

- Niin! Hankitaan akvaario! Ihan oikeest! Sellasia iso pyrstöisiä kaloja ja kaikkea, niitä painija kaloja! hän selitti hieman suhisten, pitäen pitkähköjä välejä sanoissaan, luultavasti alkoholin takia. Katsoin häntä hymyillen leveästi ja huvittuneesti.

- Sellanen iso! Tuohon noin! Sisustetaan se hienosti ja kaikkea! hän selitti innoissaan huitoen käsillään iloisesti. Naurahdin huvittuneesti, nyökäten.

- Selvä, iso akvaario painijakaloilla, nauroin ja hymyilin toiselle, edelleen maaten lattialla toisen istuessa. Päiväni olivat saaneet sisältöä toisen avulla. Ei minulla ennen ollut seuraa, vain netflix sun muita internet sivustoja joilla surfasin joka päivä, kokoajan. Nyt vierelläni makasi kalpea enkeli.

Delfiini painoi stereot päälle ja tarkisti onko läppäriin johtaja piuha kunnolla kiinni ja valitsi kappaleen alkaen soittamaan sitä. Hän hymyili ja heilui musiikin tahtiin kaatuen selälleen istuma asennostaan. Hän jäi tuijottamaan kattoa lasittuneesti ja hyräili hiljaa kappaletta, kovin surumielisesti. Käänsin katseeni kattoon, joka humalasta johtuen pyöri ympyrää.

Molemmat sammuimme jossain vaiheessa aamuyöllä. Olin nukahtanut lattialle ja vetänyt lakanan ylleni lämmittämään. Pian aamu neljän aikaan heräsin omituisiin uniin. Käännyin etsimään Delfiiniä katseellani ympäri asuntoa, mutten löytänyt tyttöä mistään. Nousin istumaan pidellen päätäni. Olin edelleen humalassa, tosin päätäni jomotti järkyttävästi. Huterasti ja varoen pääsin jaloilleni ja koitin laittaa valoja päälle, onnistuin vaan polttaman lampun ja huteroin sirosti ympäri asuntoa huhuillen hiljaa Delfiiniä. Jälleen päädyin vessan ovelle ja painoin kahvaa, joka paljasti oven olevan lukossa. Sisältä kuului kova pamaus joka sai minut paniikkiin, ja aloin repimään kahvaa entistä hullummin, saamatta sanaakaan suustani. Juoksin nopeasti olohuoneeseen, miltein kaatuen puolessa välissä. Kaappasin puisen tuolin ja palasin nopeasti takaisin, iskien kaikilla voimilla ovea tuolilla, aiheuttaen siihen reiän. Viskasin tuolin sivuun ja revin oven auki reunasta. Aiheutin samalla kalpealle tatuoidulle käsivarrelleni ikävän haavan. Pian havaitsinkin veri helmet ihoni pinnassa. Parkaisin muutaman kirosanan ja sain vihdoin oven auki. Katsoin nurkkaan, jossa Delfiini seisoi nojaten nurkkaan, päässään suurehko haava. Tyttö huomasi saapumiseni ja tiputti lasin kädestään maahan. Shokissa selasin ympäriinsä häntä, ja lasin rävähtäessä lattiaan sirpaleiksi huomasin miten hän oli sirpaloittanut ihonsakin. Jäin tuijottamaan ihoa, joka vuosi hitaasti punaisia viivoja. Siirryin katsomaan lasia jonka sisällä olleet viinat olivat levinneet lattialle. Tunsin miten tajunta muuttui mustaksi. Minua oksetti. Tunsin pakottavan yskän, ja yhtäkkiä suustani purskahti punertavat nesteet peilille. Delfiini tuijotti minua järkyttyneenä, samalla kun kaikki muuttui sumeaksi ja lyyhistyin lattialle oven säpäleiden päälle.

- Älä tee..noin.. sain yskittyä sanoistani kunnes kaikki pimeni lopullisesti. Kuulin itkuisan huudon ja kiljunnan ennen kuin tajuntani katosi.