Silence in the town / vol 6

Eli taas oon ollut hieman laiska tän blogin kanssa.

Tein pitää muistutella mua jos haluutte postauksia ! Mut tosiaan, oon tässä aikana hommannut ittelleni mm kanin.

Elikkä pikku Castiel 'Cassu' joka on nyt pari viikkoo yli 2 kk. Energinen saatanan lapsi ja harvinaisen sosiaalinen ja huomion kipee kaveri.

Ja sellasta settiä. Tosiaan mulla ei ole sen ihmeellisempiä kuulumisia. Draamaa, koulua, stressiä ja muuta vittumaista ärsytystä ilmassa toki. 

Tein siis tän postauksen oikeestaan sen takia, että ajattelin näyttää teille pikku tekstin. Aloin tossa joku aika sitten kirjottamaan taas, ja nyt kun sain hiottua jotenkin ekaa lukua, niin esittelen sen teille. Kirjoitusvirheistä olen kovin pahoillani, en niitä jaksanut alkaa etsimään muna huurussa.

Kuitenkin. Päähenkilönä toimii 21-vuotias nainen, Chelsea ja toinen naikkonen joka on parisen vuotta nuorempi. Tälleen ekassa luvussa ei vielä pahemmin selviä mitään juonesta, ehkä hiukkasen, enemmänkin sellainen esittely luku, jossa saa jotain jujua näistä pää hahmoista! Elikkä tässä teille, nimeä on stoorille ole vielä päättänyt. Myös teen tähän ns salaisia lukuja, jotka eivät välttämättä tule loppu teokseen, ehkä viimeisille sivuille, koska näistä löytyy himan ns psykoottisempia ja brutaalimpia kohtauksia. 

ELI NYT päästän teidät tekstin pariin ! Kommenttia kehiin!

Part 1. Delfiinin laulua sateessa

Musiikki huusi kaiken ylitse. Oma käheä ääneni ei kuulunut bassojumputuksen yli. Yritin muistaa sanoja, toivotonta toki. Makasin selälläni tupakka vasemmassa kädessäni keskellä vähä kalusteista yksiötäni Annankadulla. Kiskoin oikealla kädelläni polvisukkia ylemmäs, ja sen jälkeen valkeaa t-paitaa alas. Käännähdin levottomasti kyljelleni ja työnsin tupakan tumpin tyhjään viinapulloon. Päässäni pyöri. Kesäloma oli alkanut eilen, ja minä, joka opiskelin autoalaa keväästä lähtien Suomesta, ryyppäsin yksin kotonani. Luojan kiitos olin varakkaammasta päästä. Mutta raha ei tuo rakkautta, kuten sanotaan. Siksipä vietin tämänkin päivän yksin viina pöllyissäni.

Lopulta sain kiskottua itseni istumaan. Nauroin peilikuvalleni. Asuntoni ei ole mitenkään erityisen upea. Olohuone, joka toimii myös makuuhuoneena, keskiverto keittiö, jonka uuni on rikki, en onneksi syö muuta kuin mikroaterioita, ja pieni baarikaappi, sillä jääkaappi hajosi ensimmäisen kuukauden sisällä. Nytkään tuosta pienestä delfiini ja kissatarroilla koristellusta kaapista ei löytynyt muuta kuin olutta ja pakastepitsa. Kalusteita ei oikeastaan ollut. Isompi patja joka oli nurkassa, seinillä samaisia delfiinitarroja kuin 'jääkaapissani', pari pientä pöytää ja jatkojohtoa, sekä pieni televisio, stereot toki löytyivät myös kulmasta. Varaa olisi vaikka mihin, mutta pidin tästä yksinkertaisuudesta. Lattialta löytyi useita alkoholituotteita ja muutama tyhjä tupakka-aski. Kotoisaa omasta mielestäni.

Ja sitten on minä, turhan päiväisen näköinen, melko yksinkertainen nuori neiti. Ehkä juuri ja juuri 170cm pitkä, painoa hieman vähän alle tarpeellisen ja kulahtaneet vaaleanpunaisen ja blondin sekoituksen väriset hiukset. Ylä huulessa kaksi lävistystä, kielessä sama homma. Tuuheahkot tummat kulmakarvat, selkeät poskiluut ja kalpea iho, muutamia hassuja tatuointeja sillä täällä.

Nostin vihdoin itseni ylös keskeltä lattiaa, toki sen jälkeen kun olin sammunut siihen ja herännyt muutaman tunnin päästä edelleen lievästi humaltuneena. Kello oli juuri ja juuri neljä aamulla. Nojauduin ikkunalautaa vasten ja sytytin tupakan. Olin ollut yksin jo vaikka kuinka kauan. Silti en kaivannut New Yorkia, josta saavuin Helsinkiin vuoden vaihteessa. Kielitaito on melko hyvä, vaikkakaan en kaikkia sanoja aina muista. Toki on mahdollista että sekin johtuu alkoholista. Ystäviä en oikeastaan omannut, toki oli pari ihmistä koulusta jotka keskustelivat välillä kanssani, vaan nyt taas saan erakoitua omassa rauhassa kesän ajan.

Totesin parin sekunnin jälkeen, että savukkeet loppuvat tunnin sisällä, olin tosiaan harvinaisen pahasti nikotiini riippuvainen. Jouduin siis vetämään shortsit jalkaan ja ylisuuren hupparin ylleni. Lisäksi kiskaisin paskaiset tennarit eteisestä jalkoihini ja tarkistin lompakkoni sijainnin takataskustani. Ei kai siinä muu auta kun poistua tästä temppelistäni.

Auringon nouseva valo oli ahdistavan kirkasta, ilma häiritsevän puhdasta. Haisin varmaan viinalle enemmän kuin laki sallii. Silmäni punoittivat polttelusta ja auringon häikäisy ei auttanut tilanteeseen. Koitin siinä samalla kiskoa hiuksiani ponihännälle, kun koitin suunnistaa johonkin kauppaan. Toistamiseen kuulin kyselyä paljonko haluan tunnista, siinä kun annankatua pitkin kävelin.

Ehkä kymmenen minuutin tuskallisen etenemisen jälkeen onnistuin löytämään kioskin, josta saisin kaipaamani savukkeet. Ostin tapani mukaan muutaman askin ja työnsin ne taskuihini. Sitten luvassa sama kävelymatka takaisin, ja saisin taas erakoitua rauhassa.

Sillä samalla tuskallisella sekunilla kun auringon valo häikäisi silmiini ja pääsin kioskista ulos, kuulin tuskallista kiljuntaa kulman takaa. Pysähdyin seisomaan idioottimaisesti keskelle katua, ja laahustin typeryyttäni tietenkin katsomaan mitä tapahtuu. Jäin tuijottamaan tapahtumaa, missä melko pienikokoinen mies iski nyrkkinsä siron naisen kasvoihin. Mies keksi pian että joku muu seurasi tapahtumia, ja kääntyi puoleeni samantien. Toki itse tajusin tämän vasta siinä tilanteessa kun tunsin kovan osuman rintakehässäni.

- Mitä vit-... sain suustani ulahdettua kun sain toistamiseen iskun. Pian kuitenkin siro naishenkilö oli kaivanut jonkin raskaamman esineen ja tirvaissut miestä takaraivoon. Hän auttoi minut ylös ja kiskoi kädestäni minua kauemmas.

- Hei, hei, hei.. Hei neitiseni pysähdys nyt saatana, mutisin käheän ähkivällä äänelläni. Tyttö juoksutti minua eteenpäin, ja jonkin ajan päästä pysähtyi, kun olimme lähes taloni rappukäytävän oven edessä.

- Asutko kaukana? Onko sulla viinaa? Saat mitä haluat jos majoitat mut loppu yöksi, ja saan pari shottia. Vitun mulkku heitti mut ulos, tuntematon brunette sanoi kimakan heleällä äänellään. Tuijotin edelleen hetken naista. Nyökkäsin ja lähdin kävelemään eteenpäin, tyttö vierelläni. En jaksanut vaivautua kysymään tilanteesta, kun juuri ja juuri muistin omaa nimeänikään.

- Kuka sä edes olet, sain kysyttyä ja vilkaisin tyttöä samalla kun etsin avainta taskustani ja seisahdin oven eteen. Tyttö katsoi minua, ympärilleen ja pompahti ennen minua sisälle.

- Sano vaan Pauliinaksi, hän hymähti ja odotti että laahustin hänen edelleen ja raahauduin toiseen kerrokseen, kämppäni ovelle.

- No mulle sä olet nyt vaikka delfiini. En muista tollasta nimeä kuitenkaan. Ja sanot mua Chelseaksi tai Chessuksi jos tässä kämpässä aiot majailla. Etkä valita viinan hajusta. Wc on tuolla, viinaa on tuolla, tuhkakuppeja joka puolella ja me nukutaan tuossa, selitin ja osoittelin jokapuolelle. Delfiini hölkkäsi ympäri asuntoa ja hymyili.

- Täydellinen, tuo totesi ja nappasi vodkapullon pöydältä ja kiskaisi hörpyn. Katsoin naista hetken. En tajunnut yhtään mitä juuri oli tapahtunut, mutta potkin kenkäni, shotsini ja sukkani pois ja kaaduin patjalle.

- Mä nukun nyt. Älä pidä meteliä tai riko mitään tai lähet vittuun täältä, ärähdin ja käänsin kylkeäni. Kuulin myöntävän vastauksen keittiön suunnasta. Haistoin tupakan savun ja pian ilmeisesti sammuinkin jo patjalle.

Heräsin yhdentoista aikaan tuttuun tuoksuun. Ihme kyllä, tupakan seasta tuoksui rasvan ja pohjaan palaneen ruuan tuoksu. Patjani oli useasta kohtaa rikki, ja nostin itseni parin rikkonaisen jousen päältä ja parkaisin, kun jousi iskeytyi kankaan läpi kämmeneeni, ja raapaisi haavan keskelle kättäni.

- Voi helvetti nyt, ynähdin ja katsoin kämmentäni ja nuolaisin veri pisaran kämmeneltäni. Siirsin katseeni valkealta iholtani keittiööni. Pitkä hiuksinen brunette oli kiskaissut hiuksensa ponihännälle, ja kaivoi lautasia valkeista hyllyköistä. Hän siirsi jotakin paistinpannulta lautasille ja laski teflonpannun tiskialtaaseen. Lisäksi hän otti kaksi lasia ja nojautui baarikaappiani kohti, otti kaksi olutta ja tyhjensi tölkit laseihin.

- Laita pöytä siihen viereen, helakka ääni pyysi ja osoitti yhtä kolmesta sohvapöydästä. Venytin sormenpääni varpaitani kohti ja siirryin polvilleni, jolloin yletyin bambusta tehtyyn pöytään ja vedin sen patjan vierelle. Lyhyt nuori nainen kipitti kevyin askelin pöydän eteen ja laski eteeni lautasen ja lasin, istuutuen risti-istuntoon toiselle puolelle pöytää. Neiti ojensi myös paperin palasen minua kohti. Nappasin sen hänen kädestään ja painoin sen nyrkkiini. Siirsin katseeni hieman reunoista palaneisiin pekoniviipaleisiin ja kauniisti ja siististi paistettuun kananmunaan, jonka keltuainen oli jätetty ehjäksi. Lisäksi lautasen reunalla oli pari kirsikka tomaattia. Olin hieman ymmälläni, minulla kun ei ollut eilisen jälkeen jääkaapissa kuin alkoholia ja pitsa.  Ehdin raottaa vaaleanpunaisia, halkeilleita huuliani hieman, kun Delfiini alkoikin jo selittämään.

- Kävin kaupassa. En siedä pakastepitsoja, ja halusin ruokaa. Älä huoli maksoin kaiken itse, avaimia tosin lainasin. Ne ovat tuossa tiskipöydällä, hän sanoi ja hymyili hieman. Hän katsoi suoraa silmiini kirkkaan harmailla silmillään. Vastasin katseeseen sinivihreillä silmilläni ja hymähdin hiljaa.

- Jaa, no mikäs siinä, sanoin ja otin lasin käteeni ja otin hörpyn.

 - Et kahvia tehnyt? totesin seuraavaksi ja nostin katseeni häneen, ja tyttö huitoi kahvinkeittimeen päin.

- En löytänyt suodatinpusseja joten otin kaljaa suosiolla, hän sanoi ja hymyili edelleen säteillen. Nyökkäsin ja tungin pekonia suuhuni. Laskin katseeni alas. Söimme täysin hiljaa ja nousin ylös, ja raahasin lautasen tiskipöydälle ja sytytin tupakan ja kävelin vessaan kalja lasini kanssa. Asetuin peilin eteen ja laskin lasin pöydälle samalla kuin karistin tuhkat savukkeestani vessanpönttöön.

- Hei Delfiini! hihkaisin vessasta ja harjasin hiuksiani. Brunette käveli pian vessan ovelle ja katsoi peilin kautta minun.

- Miksi sä sanot mua delfiiniksi? Ja mitä asiaa oli kultakutri, hän sanoi kiusoitellen ja hymyili juoden omaa kaljaansa.

- Oot käyttänyt mun meikkejä. Palauttaisitko ne vai oletko kleptomaani? Kysyin ja kohotin toista kulmaani samalla kun piirsin sitä varovasti. Katsoin sivusilmällä kun Delfiini porhalsi ovelta pois ja palasi hetkenpäästä ja ojensi luomiväri palettiani.

- Kiitosta, totesin ja jatkoin meikkailuani. Brunette näytti hieman ahdistuneelta ja katseli jalkoihinsa huokaisten syvään, samalla kun siirsi rintojensa yli leijuvaa hiuskiehkuraansa pois silmiltään.

- No, mikäs niin masentaa? Jatkoin samalla kun viimeistelin pakkeleitani. Tyttö nosti äkisti päänsä ja tuijotti minuun vetisin silmin.

- Älä heitä mua ulos. Älä jooko pakota mua takaisin. Teen mitä tahansa, älä heitä mua ulos! Hän parkaisi samalla kun kyyneleet valahtivat hänen poskipunan peittelevien poskiensa ylitse. Säpsähdin itse neidon reaktiota ja laskin meikkini lasipöydälle ja katsoin itseäni peilistä hetken. Delfiini vaikutti kovin pelokkaalta, jotakin hän pakeni, mutten osannut sanoa mitä. Vedin syvää henkeä ja käännyin tyttöön ja pyyhkäisin kepeästi kyyneleitä pois hänen leualtaan.

- Älä pilaa niitä meikkejä, ne on kalliita, hymähdin ja katsoin toista totisen hämmentyneellä katseella. Tyttö niiskutti nenäänsä ja pyyhki kyyneleensä pikaisesti pois.

- Mitä sä pakenet? Kysyin rauhallisesti ja suoristin valkoista t-paitaani. Hän näytti kovin säikyltä, kuin olisin sanonut jotakin väärin. Lopulta hän talsi takaisin olohuoneeseen ja istuutui patjalle. Seurasin perässä samalla kuin asettelin piikki kaulapantaani paikalleen.

- Laitosta. Maailmaa, kaikkea. Mulla ei ole enää mitään paikkaa. Oon harhaillut kaduilla ja tuntemattomien ihmisten kämpissä rahaa tienaten. Anteeksi, mutta olet ensimmäinen joka ei ole kohdellut mua kuin, no.. Huoraa. Vaikutat niin mukavalta, juuri sellaiselta ihmiseltä jota tarvitsen. Anteeksi tunteenpurkaukseni, hän selitti katsellen kynsiään ja pureskeli kynsinauhojaan siinä välissä. Vedin vaaleanpunaiset hiukseni naamaltani.

- En heitä sua ulos, jos käyttäydyt. Pakoilet laitosta, eli sulla on kytät perässä, niinhän? Tarkensin hänen sanojaan ja katsoin edelleen tiukasti tytön kasvoihin.

- On. Ollut jo kolmisen kuukautta, hän kuiskasi ahdistuneena.

- Selvä. Saat jäädä sillä ehdolla, että kerrot kuka sä olet. Kaiken, pyysin rauhallisesti ja lopulta istuuduin hänen vierelleen. Otin olutlasin käteeni. Delfiini veti syvään henkeä ja aloitti puhumaan lopulta: - No. Nimeni on Pauliina Marie Kettu. Synnyin 14.5.1997. Olen siis 17. Jouduin laitokseen kun olin 12. En jaksanut sitä enään, karkasin useaan otteeseen ja nykyinen reissuni on ollut pisin.

Tässä välissä tyttö veti löysän hupparinsa hihat ylös, ja hänen arpeutuneet, kalpeat ja hyvin kapeat kädet paljastuivat. Järkytin hieman, sillä Delfiini ei tosiaan vaikuttanut tälläiselta.

- Vanhempani eivät oikeastaan välitä minusta. Minulla on veli, josta en tiedä mitään, etunimi on Niklas. Tosiaan, masennus ja kaikki löytyy, lääkkeitä en suostu käyttämään ja siihen malliin. En tiedä mitä muuta sanottavaa olisi. Olen melko yksinkertainen sitten kuitenkin, hän sanoi ja käänsi päänsä minua kohti.

- Niin ja lesbo, hän jatkoi ja virnisti hieman. Tapansa mukaan tyttö ei kuitenkaan vaikuttanut masentuneelta tai muutenkaan siltä, että hän olisi itsetuhoinen. Hymyilin hieman.

- No, Pauliina Marie Kettu. Koska tällä nimellä sua ei kadulla voi kutsua, olet edelleen Delfiini. Ja jäät tänne jos niin haluat. Vuoraan sulle vähän kaappitilaa tuolta lipastosta, sanoin edelleen vienosti hymyillen, ja yllättäen tyttö nojautui nopeasti minua kohti ja halasi tiukasti.

- Et tiedä miten kiitollinen olen. Mutta paskat siitä kaappitilasta, ei mulla ole edes vaatteita, hän nauroi hieman huvittuneesti ja ynähdin tuskastuneena siitä miten kovaa tyttö minua rutisti, kunnes sitten vetäytyi kauemmas.

- Siinä tapauksessa hankitaan niitä sitten. Mulla ei ole rahasta pulaa. Faija oli vähän rikkaampaa sukua, sitten ko se kuoli niin sain koko omaisuuden. Määrästä ei tarvitse puhua, mutta eiköhän me selvitä ihan hyvin. Haluutko netistä tilata vai ihan kaupoilla käydä? Voin kanssa iskee sulle rahaa käteen ja käyt itse ulkona, en oikeen itse siitä välitä. Ja voin lisätä, että jos karkaat mun rahojen kanssa niin et ehdi kauaa olla karkuteillä multa, totesin ja hymyilin ilmeisen kyynisesti, vaikka se ei tarkoitukseni ollutkaan. Kalpea kasvoinen tyttö katsoi minua hämmentyneenä, suuret silmät vielä suurempina. Hän nyökkäsi iloisen oloisena.

- Mihin mä karkaisin kun sain jo ilmeisesti parhaan kämppiksen kaikista. Ja voin käydä itsekseni tuolla noin, nettikaupat ei ole mun juttu, hän sanoi hymyillen pienesti. Nyökkäsin ja kurotin laukkuuni ja kaivoin lompakkoani. Sörkkäsin tytölle 130€ käteen. Tyttö hämmentyi entisestään. Työnsin vielä viidenkymmenen euron setelin hänelle.

- Siinä alkuun, käy ostaan safkaa kanssa, sanoin ja tyttö innostui entisestään, nousi ylös ja suorastaan juoksi laittamaan kenkiä jalkaansa. Vedin shortsit jälleen jalkoihini ja seurasin häntä eteiseen vetäen omatkin kengät jalkaan.

- Meen alkoon, sanoin ja kävelin hänen ohitseen porras käytävään. Vilkaisin rumia siniharmaita laatoituksia lattialla ja pitelin metalli kaiteesta kiinni.

Kaipaamani kauppa ei onneksi ollut kaukana. Ostin yllättäen parit vodka pullot ja vaihtelun vuoksi jonkinlaista viiniä ja likööriä. Palasin takaisin asunnolleni. Sää oli pilvinen, pientä tihkusadetta oli ilmassa ja tuuli puhalsi aggressiivisesti. Ihmiset tönivät ja juoksivat kadulla. Minua lähes ahdisti tuo kiire, itsellänihän ei ollut mitään tekemistä nyt pitkään aikaan. Istuin päivät pitkät ryyppäämässä, nyt sitten sain myös viihdyttää Delfiiniä. Sade yltyi joka askeleella, ja hypähtelin nopeasti kengissäni ja lopulta yllyin juoksemaan alkon pussini kanssa. Etsin avainta hysteerisesti taskustani ja avasin rappukäytävän oven, kulkien kolmanteen kerrokseen.

Pääsin sisälle, iskin viinat pöydälle ja viinin jääkaappiin likööri kanssa. Heitin sadevedestä kostean paitani pois ja hain uuden jollain yläosattomalla naisella koristellun topin ja kaaduin joustinpatjalleni. Tuijotin kattoa ja huokaisin syvään. Mielialani oli aina alhainen sateen aikaan. Delfiini luultavasti viettäisi vielä useita tunteja shoppailemassa, tai näin olettaisin, itselläni kun aikaa kuluu aina järkyttävät määrät. Toisaalta enhän minä ulkona käynyt, muualla kuin ruokakaupassa ja alkossa. Vedin syvää henkeä keuhkoihini ja kurottelin lattialle jossa näin tupakkani viimeksi. Lopulta pitkät ja kapeat sormeni löysivät askini, ja vedin yhden savukkeen huulilleni, sytyttäen sen sittemmin. Juuri kun sain hengitettyä savut keuhkoihini, olin tukehtua kuullessani ukkosen. Tästä en ollut ikinä pitänyt.

Mietin kiihkeästi sitä, oliko kannattavaa ottaa tuntematon tyttö, joka oli kaiken lisäksi karkuteillä ja poliisien seuraamana, kotiini asumaan. Toisaalta jokin brunetessa kiehtoi minua. Jotakin hän salasi, jonka halusin intohimoisesti saada esille. En osannut sanoa, oliko se isoin syy minkä takia minä häntä piilottelin maailmalta, koska en koskaan kovin sydämellinen ole ollut. Ehkä olin niin turtunut yksinäisyydestä, että sorruin hakemaan lohtua tuntemattomista ihmisistä.

Nukahdin rauhallisiin, tasaisiin hymähdyksiin, jotka lopulta muodostivat melodian sateenropinan kanssa. Pieni hymy levisi kasvoilleni kun keskityin rytmiin, joka toisaalta kuulosti niin tutulta, että se lähes ahdisti minua.